lauantai 2. toukokuuta 2015

Poetry Time: Hatred, hope, and lust



Oh yes, I give you some new poems. In Finnish.



Yksinäinen, kurja, raaka ja lyhyt

Teille se on roskaa, jota on mukaani tarttunut
kun olen yksin raivannut tiet kaaosmaille
Mutta siinä ovat aarteeni, jotka saatte eteenne
kun pyydätte. Sillä elämäni on
yksinäinen, kurja, raaka ja lyhyt,
ja olkoon niin, antakaa sen olla.

Älkää koskeko – hehkun liikaa,
lumet ja jää sulavat tieltäni
Tai ehkä kylmyys on jo tarttunut minuun,
ja kielenne vain jäätyisivät kiinni.
Yksinäinen, kurja, raaka ja lyhyt:
mieluummin niin kuin jotain muuta.

Antakaa minulle taakoista raskain, kestän sen
Kunhan ei ole ketään sitä jakamassa
Ottakaa vain talteen veri, jota yskin
- älkää pelätkö, kyllä elämäni on
yksinäinen, kurja, raaka ja lyhyt,
en ruoski teitä kauan.

Ei teidän tarvitse paahtaa minua
elävältä, vaikka kuinka tahdottekin
Sillä toinen puoli on jo kuivaksi palanut,
toinen kylmäksi jäätynyt. Ja koko elämä
yksinäinen, kurja, raaka ja lyhyt,
ja sen kaiken ylitse kuuluu nauruni.


Minun Lidiceni

Kylä on vielä paikoillaan, hiljaa järvien välissä
Joskus tahdoin lähettää pommikoneen sen ylle,
nauraa taivaalle kohoavalle vihani savumonumentille
Niin heistä tulisi sitä, mitä ovat aina olleet
Ja säteily puhdistaisi metsät heidän kosketuksestaan

Revin likaisia jouhia märkivistä haavoistani
Niitä samoja, joilla kauan sitten loihdin musiikkia
jota kuunneltiin meripihkahuoneissa, varastettua kultaa kaulassa
Ja siitä he eivät tienneet mitään – eivät tienneet
että hyökkäsivät sitä vastaan, jonka sävelten tahtiin huudetaan verta

Ei riitä, että kylässä asuisi vain aaveita ja kuolema
Se kosto olisi vain kymmenkertainen
Ei, minun käskystäni jokainen lepää huomenna tunkioiden alla
tai heidän hengillään jalostetaan uusia arsenikkivärejä
joilla minä voin maalata salonkini

Ylihuomenna joka ainoa talo palaa ja värjää taivaan
Sen jälkeisenä aamuna tuhkaan painetaan siemeniä
Ja ensi viikolla jokainen vanha kartta lentää tuleen
Kylä? Sadan vuoden päästä ei ole mitään todisteita
että sellaista olisi koskaan ollutkaan!


Ei sellaista ole

Olit nimetön kummitus tähtien takaa
Jonkun unohdetun huijarin haamu
vuosisatojen paino harteillaan
Olit uniin tuleva hourehahmo,
joka seuraa, katoaa ja palaa
logiikkaa vailla

Sinä teet alkemiasta tiedettä,
astrologiasta suurta viisautta
Sinulla on päässäsi Aleksandrian kirjasto
Sinä avasit minulle ihmekammiosi,
ja silloin tiesin että halusin
rakentaa oman kellopelikosmoksen

En voi kirjoittaa sinusta arkkiveisua
koska elävä arkkiveisu sinä jo olet,
pyrstötähtikauhua viiltävämpi
En voi hioa sinua timantiksi sanoillani,
koska olet säkenöivämpi timantti
kuin tulen koskaan kuvittelemaan

Niin kuin ihmekammion isännällä aina,
sinulla on tiedemiehen sielu
ja luusahasi eivät murru pakkasessa
Niin kuin joka ammattiveljesi tahtoo oman,
voin hetken olla urasi suurin ihme;
ota siis musta maali mukaan ja tule kattoni alle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti