lauantai 10. lokakuuta 2015

Poetry Time: Murhaajasikermä



Se on sitten lokakuu ja peräti Suomalaisen Kirjallisuuden Päivä. Koska sentään viikko sitten avasin Turun Kirjamessuilla Varsinais-Suomen Runokimaran, en vain voi postata tänne nyt mitään muuta kuin runoja. Ja koska illat muuttuvat yhä pimeämmiksi ja halloween-aika lähestyy, en vain voi antaa teille mitään muuta kuin... *fanfaari* nipullisen kauhuleffojen ja erityisesti fiktiivisten ja puolifiktiivisten sarjamurhaajien inspiroimia runoja! Enjoy!



Modus Operandi

Tunnistatteko käsialani, ystävät?
Samanlaiset kierteiset kirjaimet aina,
niin tällä paperilla kuin kalvaassa lihassa
niiden kuolleiden, joita vain ammatti yhdisti.
Kyllä te tiedätte: minä se olen.

Tiedätte varmasti, milloin aloitin, ystävät
Seitsemän vuotta sitten, juuri tällaisena iltana
kun marraskuinen joki kiilui ensilumen keskellä,
sen kadonneen ja kauniin riivitty ruumis
löytyi kylmästä joesta, ja kaupunki kauhistui.

Niin, minä se olin, se mielipuoli, ystävät
Se hullu, jonka töitä kauhisteltiin lihakaupoissa
ja ravintoloissa, ja jota iltaisin pelättiin.
Minä sekin olin, jota yritettiin kautta maan
löytää liian rakastetun uhrin takia.

Tiedättekö jo, mikä minua ajaa, ystävät?
Miettikää, ja lukekaa valistuneita kirjojanne,
mutta minua ette tule sieltä koskaan löytämään,
vaan korkeintaan sen, ettei minua ole.
Arvatkaa nyt sitten, kuka on seuraava.

Ajatelkaa käsialaani, ystävät!
Kumpi käsi sitä saattaa luoda, ja
onko sen pitelemä ase joka kodissa?
Kenen vuoksi voi joka ikisenä syksynä
vuosien ajan peittyä ensilumi vereen?

Kiittämättömät

Minua syödään sisältäpäin
Olen jäänyt kaaoskoneiston väliin,
jo hävinnyt luonnon omassa säännöttömässä pelissä
Koko elämäni olen raahannut mukanani kahleita,
jotka ovat lihaa ja verta
Te kutsutte omianne lahjaksi ja rikkaudeksi

Minä en ole iloinen puolestanne
Te esittelette häpeämättä vahvoja raajojanne ja kaunista vartaloanne
Niin paljon on asioita, joiden olemassaolon huomaa
vasta kun niitä ei pian enää ole
Ja aivan liian usein ne ovat niin hauraita
että yhdellä vipuliikkeellä ne voi repiä pois

Te tuuditatte itseänne ruumiisiinne
kuin kehdossa keinuva lapsi
Mutta kehto on sidottu puunoksaan
ja minulla on saha!

Jo kymmeniä kiittämättömiä
lepää haudoissaan, kuka kuinkakin monena kappaleena.
Niin sinäkin saat kuusi tuntia aikaa, ja ehkä sen jälkeen
osaat loppuelämäsi joka ikinen päivä
ajatella edes hetken sitä, miten onnekas olet.

Ei kumpikaan käsi

Luojan pikku erhe tai kirous vastasyntyneen päällä
Irvokas ristiinkäännös, ehkä väärän kohdun hedelmä
Pieni ivahymy luonnon harmonialle
Poikkeus sääntöön, joka ei sellaista kaipaa

Vastakkaisen käden työt pienille käsilleni
Vanhat kyllä tietävät, miten kaikki muut tekevät
Katso, miten kaunista kirjoitukseni nyt on
kun väärä käsi sidottiin pöytään

Piirrän puolueettomia kirjaimia, siihen ei pysty
kukaan, joka on kasvanut niihin sisälle
Sillä oikealla kädellä kirjoitan silmien edessä
ja harkitsen huolella jokaisen viivan

Mutta aina joskus murtautuu se oikeampi esiin
Se, johon kulkevat suonet suoraan sydämestä
Sillä selkäydin kirjoittaa, järkeen ja järjestykseen taipumaton,
se johon on kaiverrettu syvimmät haluni

Jos vain malttaisit katsoa tarkkaan, hetken ajan,
miten lipsautan sen mikä olen! Mutta ei.
Et tunnista käsialaa murhaajan kirjeessä,
sillä tiedät, ettei tällaista tapahdu.

Äidin poika

En koskaan ollut tarpeeksi
sinun kyltymättömille toiveillesi,
anteeksi.
Ennen kuin makaamme kahdestamme
samassa haudassa, mitä voin tehdä?
Anteeksi,
olin pelkkä omien virheidesi kuva, liian elävä.
Mutta kuolleita ja kuolleista ovat kaikki nahkatyöni,
kädentaitoni jäljet,
taitojen, joita sinä ehkä joskus kiittelit.

Katso nyt tyhjillä silmilläsi sieltä tuolistasi,
jossa istut loputtomiin, valtaistuimellasi:
olenko epätäydellinen?
Tapahtukoon sinun syvin tahtosi,
ja pahin pelkosi, kun otan taas nylkemisveitsen
– minusta tulee parempi sinä kuin sinä koskaan olit.

Sinä luulit synnyttäneesi seimilapsen,
uuden liiton itsellesi, pojan isän paikalle.
Luulit maalanneesi taulun,
joka pysyisi ikuisesti tyhjänä, valkeana, puhtaana.
Anteeksi.

Ompelija

Tähän asti olen valvonut kellarissa
ja ommellut yhteen kauniimpia osia
kauniista esineistä, jota olen löytänyt.
Älä naura:
neulalla ja langalla tehdään nekin vaatteet,
joilla yritetään peittää pilaantuvaa lihaa.

Tuo hahmo likaisessa peilissä
en ole minä, ei se lapsi,
joka jokainen aamu heräsi peläten.
Tämä rumuus on valetta,
valetta on tämä näkemänne keho
joka on kuin huhtikuun liejuinen maa.

Minä katselen sitä mikä eteeni tulee,
ja kuten kuka tahansa, tahdon pukeutua kauneuteen
ja kuten kuka tahansa, tahdon päästä
ihailemieni nahkoihin.

Teidän, täydellisen materian, avulla kaikki muuttuu
ja neulalla ja langalla minä luon pelastukseni kokoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti