lauantai 30. tammikuuta 2016

Hienostunut vanhempainmurha ja muita vereslihaisia runoja


Kirjoitettu menneen vuoden viimeisinä kuukausina. Kun kaamos ja kaaos hallitsevat, lopputulos on sen mukaista.

Hienostunut vanhempainmurha

Se on veressäni, minkä sille voi!
Olet kovin huolissasi, mutta kyllä sinä muistat:
sinä itse ravitsit minua vuosikertalikööreillä
ja kuukautta ennen kuin synnyin,
olit ensimmäisiä joka astui turmeltuun kaupunkiin,
ja joit saastunutta vettä.

Se on veressäni, minkä sille voi:
veren halveksunta, sellainen levottomuus
jolla pirstotaan ikiaikaisia sääntöjä, rajoja ja sopimuksia.
Siksi täällä ei tehdä kunniamurhaa eikä evätä perintöä,
kunhan sanotaan kahden kesken,
että ollaan kovin huolissaan.

Se on veressäni, minkä sille voi.
Kasvoin komealupiinien, elävien jalokivien keskellä,
en kielojen ja kuusten.
Levitä nyt sitten voidetta haavoilleni niin kuin silloin vuosia sitten,
kun olin polttanut käteni
seikkaillessani jättiputkimetsässä.

Se on veressäni, kyllä sinä tiedät, ettei sille mitään voi!
Kun kolmekymmentä vuotta aiemmin
kyseenalainen romanssi ja epäilyttävä fantasiateos
tuli lihaksi, minuksi
– et tainnut tietää,
kuinka vaarallista sellainen on?
Nimittäin
liha on arvaamatonta
ja omassa kuvassa voi olla virheitä,
eikä silloin voi olla kuin huolissaan.
Hyvin huolissaan.




Veritimantit

Onhan jalokiviä nähty
ja kaikki olen omin käsin löytänyt, hakannut irti ja hionut
ja lopulta rikastunut
Mutta näiden timanttien hehkua et voi unohtaa
Niissä säkenöi sinun kuvasi
tuhansina sirpaleina
Sinulle, jonka hiuksiin haluan hirttäytyä,
en olisi voinut tuoda mitään muuta,
ei mitään kauniimpaa,
enkä mitään tällaista kenellekään muulle.

Et toivonut niitä – hyvä niin!
Et olisi tiennyt, mitä olisit toivonut
Niiden kivien säihke on vallattujen alueiden
naisten ja lasten tuskaa
Niiden väri kuoliaaksi kivitettyjen kuolinhuutoja
Niiden kiilto on silvotuista jalkoväleistä valuvan veren
Niiden kovuus köyhän miehen ainoan karitsan lihaa
rikkaan miehen juhlapöydästä

Ole siis varovainen, pyydän.
Ehkä tämä lahja saa vain astiasi särkymään,
kynttiläsi sammumaan, lumen putoamaan katoltasi
– mutta ei olisi ensimmäinen kerta
kun tapahtuisi jotain muutakin.



Entropia I: Itkevä kone

Olen krominhohtoinen automaatti
ja tarjoan kättä vasten vain kylmää pintaa
Kiiltävät metallilevyt on pultattu kiinni
eikä kukaan näe niiden taakse
Siellä kehräävät vain rattaat ja generaattorit
Tarkalleen suunniteltuina, vailla mitään turhaa

Miksi sitten, aina joskus kun vuorovesi on korkealla,
kuu pimeänä ja pikkutunnit etenevät
– miksi koen tätä hirveää nälkää,
miksi amputoitu raaja särkee,
miksi se jokin lasinsiru tai kirurginveitsi
joka aikoinaan unohtui sisääni
viiltää kirskuen uria rattaisiin?
Eikä mikään morfiini auta
tuskaan, jota ei ole eikä voi olla.

Olen krominhohtoinen automaatti
En syö enkä juo, en nuku
eikä minulla ole jalkovälissä mitään
Minua ihaillaan lasin läpi ja minulle tuodaan ruusuja
En minä mitään tarvitse – korjatkaa joku
tämä kirottu valuvirhe!


Entropia II: Kukkiva autiomaa

Ovet sulkeutuvat ja sali tyhjenee
ja minä lähden yksinäni
Tiedän sen jo nyt:
tänä yönä autiomaa kukkii

Ne siemenet ovat maanneet siellä vuosikymmeniä
Kimaltavan, puhtaan, vaitonaisen hiekan alla,
joka on ankarana monen kulkijan näännyttänyt
Siellä, missä vesi on kangastus
ja elämä auringon armotta tuhoama vitsaus,
liian pitkään kiehunut kuumuus saavuttaa tänä yönä kärkipisteensä
ja tiivistyy pilviksi, jotka törmäävät toisiinsa
Ja huomisaamuna kukkivat lukemattomat kukat
verenpunaisen ja myrkynvihreän sävyissä
Silmänkantamattomiin elämää,
hengittävää, väreilevää, itseään jatkavaa,
nyt kun kerran viidessäkymmenessä vuodessa
sataa enemmän kuin neljässäkymmenessäyhdeksässä yhteensä.

Oletko nyt tyytyväinen,
sinä joka sait tämän aikaan?

2 kommenttia:

  1. Kukkiva autiomaa oli tosi hieno runo. Sai ensilukemalla kylmät väreet selkäpiihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Hah, niin sitä voikin itse olla väärässä omien tekstiensä suhteen - juuri tuo kyseinen runo uhkasi nimittäin pudota pois runokokoelmani kässäristä...

      Poista