torstai 5. toukokuuta 2016

Misogyyni, ai minä vai?



En ole kirjoittanut vähään aikaan mitään omaan virtuaaliseen lokikirjaani; on ollut vähän muutakin kirjoitettavaa ynnä järjesteltävää, ja niin poispäin. Nyt, kevään tulon kunniaksi, esitän kuitenkin kysymyksen: mikä tekee fiktiivisestä tarinasta seksistisen, rasistisen jne.?

Riittääkö yksi hahmo, joka ilmaisee kyseenalaisia näkemyksiä? Kuinka keskeinen tämän täytyy olla – ja muuttaako se asiaa, jos hänelle käy lopulta huonosti? Tai jos hän on selvästi psykoottinen tai paljastuu jossain vaiheessa sellaiseksi? Miten on sellaisen hahmon laita, joka edustaa marginalisoitua ryhmää ja on jollain lailla vastenmielinen, negatiivinen tai ryhmään liitetyn stereotypian mukainen? Entä riittääkö yhteiskunnallisten valtahierarkioiden kuvaaminen, jos niitä ei selvästi osoiteta vääriksi ja epäoikeudenmukaisiksi tai jopa jollain lailla kumota lopussa? Tai pitääkö tarinan läpäistä kuuluisa Bechdelin testi ollakseen oikeamielinen?

Vai sijaitseeko tarinan ideologinen ulottuvuus sittenkin jossain syvemmällä rivien välissä – tavassa, millä koko tekstin maailma on rakennettu? Sen oletuksissa, mitä kirjallisuustieteessä kutsutaan sisäistekijäksi? Tarinan ”sanomassa”, oli se sitten selkeästi muotoiltu tai hienovaraisempi opetus maailmasta, logiikasta tai oikeudenmukaisuudesta?

Voitte muuten uskoa, että olen miettinyt näitä kysymyksiä toivottoman paljon. Jo paljon ennen kuin olin aloittanut edes kirjallisuuskriitikkona. Enkä sittenkään ole löytänyt mitään patenttivastausta. Osittain syynä on se, että valtarakenteisiin liittyvät kysymykset ovat jo sinänsä miinakenttä, jossa merkitysten ja arvotusten monitulkintaisuus hajottaa paatuneimmankin valistuneen yksilön päätä. Osittain taas se, että kirjallisuuden tulkinta ei ole sen yksinkertaisempaa. Klassinen virhe on sekoittaa kirjailijan, sisäistekijän ja yksittäisen hahmon näkemykset toisiinsa – ja kaiketi yhtä yleistä tulla lukijana projisoineeksi omia käsityksiään teokseen ja nähdä mörköjä sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole.

Olen törmännyt loistaviin novelleihin, myös 2000-luvun puolella kirjoitettuihin, joiden protagonistit ovat ajatusmaailmaltaan hyvin vastenmielisiä – mutta onko heihin tarkoituskaan samastua? (Esimerkiksi nyt vaikka Jussi K. Niemelän ”Lebensraum” splatterpunk-kokoelmasta Ja hän huutaa – samasta kokoelmasta löytyy muitakin novelleja, jotka ovat tulkittavissa misogynistisiksi.) Olen lukenut paljon romaaneja ja novelleja, joissa suorastaan mässäillään esimerkiksi naisten alistetulla asemalla menneillä vuosisadoilla – osa on ollut tarinoina hyviä, osa vähemmän hyviä, ja yleensä niiden on kuitenkin ollut tarkoitus olla jotenkin feministisiä. (Toinen kysymys on, onko kurjuushistoria kovinkaan hedelmällinen strategia herätellä keskustelua seksismistä.) Olen nauttinut suuresti pari-kolmekymmentä vuotta vanhoista romaaneista, joissa on ollut antagonisteina paheellisia ”pederasteja” ja ”homoseksualisteja”. Uhrilampaat on yksi lempielokuvistani. (Olen muuten vakavissani sitä mieltä, että transihmisen on paljon terveellisempää katsoa Uhrilampaat kuin vaikkapa Boys Don’t Cry.)

Ja juuri taannoin sain palautetta erään oman novellini ”naisvihamielisyydestä”. Kyseisessä groteskissa ja eriskummaisessa tarinassa oli ilmeisen homoseksuaalinen mieshahmo, joka suorasanaisesti ilmaisee inhoaan naisia kohtaan – ja joka osoittautuu loppua kohden muutenkin varsin ihmisvihaiseksi, jumalkompleksiseksi sosiopaatiksi. Toisessa, juuri valmistuneessa novellissani protagonisti purkaa vihaansa rakastettuaan kohtaan rasistisin argumentein; nämä kuitenkin ovat ironisesti peräisin samoilta tahoilta, jotka ovat päähenkilöä itseäänkin alistaneet. 

Toki spekulatiivisessa fiktiossa on oma kysymyksensä (jota tosin valitettavan harvoin esitetään!), että miksi todellisen maailman sortoasenteita pitäisi ylipäätään sellaisenaan tuoda täysin kuvitteelliseen maailmaan – ellei nimenomaan halua sanoa jotain niistä spefin keinoin.

En siis edelleenkään osaa vastata kysymykseen, miten määritellään seksistinen/rasistinen/you-name-it teos; ja miten se erotellaan novellista, jossa vain käsitellään näitä asioita. Paras ehdotukseni on, että tapauskohtaisesti ja tulkinnanvaraisesti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti