maanantai 18. heinäkuuta 2016

Viiniä ja kannibalismia Tampereella


”Liikaa, vain vähän liikaa on riittävä annokseni
liikaa, vain vähän liikaa mä tartten ravinnokseni

taas kohtuuttomasti täytyy pian rakastuu.” 
(Ismo Alanko)


Siitä on jo pari viikkoa, mutta ei siitä nyt vain voi jättää raportoimattakaan virtuaaliseen lokikirjaan. Tarkoitan Finnconia, Suomen suurinta fantasia- ja scifi-tapahtumaa, joka järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Koska en ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisena fantasia- tai tieteiskirjoittajana, vaan enemmänkin ”outojen juttujen” kirjoittajana, en ollut aiemmin tullut käyneeksi missään con-loppuisessa hulabaloossa; kyseessä oli siis aina mielenkiintoinen Ensimmäinen Kerta tätä lajia.

Huomautus: tätä postausta suosittelen erityisesti niille, jotka uskovat taiteilijaelämän olevan kadonnutta kansanperinnettä.

Viikonlopun levottomuudet starttasivat jo koti-Turusta torstaina 30.6. Keskiaikaiset markkinat olivat vallanneet Suurtorin sekä vähän muitakin osia kaupungista. Selvittyäni päivän velvollisuuksista asetin varoitusvalonoranssin sulan lierihattuun (luoden ns. Lumiaura-hatun), röyhelökauluspuseron ylle ja saappaat jalkaan, ja käväisin markkinoilla korskeana kuin ”Lumiaura” itse. Hieman väärältä vuosisadalta päivää! Mutta tuskinpa se ketään haittasi; onhan sitä 1600-lukulaisuudella kunniamainintojakin kerätty keskiaikamarkkinoiden yhteydessä. Illalla Bar Kukassa päädyin kuitenkin roudarin ja apupojan osaan, kun Armas JaTuli -duo soitti kiihkeää ja mystistä kansanmusiikkia. Näin voi käydä sulkahattuisellekin, kun esiintyvä yhtye sattuu koostumaan kavereistasi ja itse istut sopivasti eturivissä… Joskus valomerkin aikoihin minä ja duon toinen puolisko, kirjailijanakin tunnettu Juha ”Pitkin nykivin vedoin!” Jyrkäs (sekä hänen uskollinen sähkökanteleensa) raahauduimme asunnolleni nukkumaan vielä muutaman tunnin.

Perjantaina 1.7. kaksi suht hiljaisen ja väsyneen oloista kirjailijaa lojui Turusta Tampereelle ajelevassa bussissa. Coniohjelmaa ei kummallakaan vielä tänään ollut. Niinpä Finncon-paikalla Juha ja minä vain etsimme käsiimme Osuuskumman ”osa-aikakeijun” Taru Luojolan, joka oli jalomielisesti luvannut majoittaa luokseen meidät molemmat. Majapaikassa meitä odotti kolme kaunista kissaa sekä Tarun puolison oma kauhukabinetti, joka sisälsi mm. eri lajien pääkalloja ja eksoottisia hyönteisiä! Uuteen nousuun oli kuitenkin vielä samana iltana lähdettävä. Grand Hotel Tammerissa, Vihtorin kirjastossa, alkoi nimittäin Kuoriaiskirjojen Julkkarikvartetti. Ei sieltä voinut jäädä poiskaan; olihan yksi juhlittavista kirjoista Teräskoura-antologia, joka ei pelkästään sisällä yhtä novelliani, vaan on peräti nimetty (ja kansikuvitettu) sen mukaan.

Tällä kertaa kuitenkin ymmärsin lähteä ajoissa nukkumaan, sillä tiesin mitä minulla olisi lauantaina edessä… Päivän haasteista vähäisin oli päivystysvuoro Osuuskumman myyntipöydässä aamupäivästä.

Niinpä niin. Lauantaina 2.7. olin mukana kahdessa paneelikeskustelussa, joista toisessa istuin vaatimattomasti conin yhden kunniavieraan (kirjailija Jasper Fforde; mukana olivat myös osuuskummajaiset Saara Henriksson ja Mikko Rauhala) kanssa samassa pöydässä puhumassa englanniksi aiheesta kirjailijanuralla eteneminen. Myöhemmässä keskustelussa, jolla muuten oli hätkähdyttävän paljon yleisöä, taas kävimme J. Jyrkkään sekä Lucilla Linin kanssa erittäin mielenkiintoisen keskustelun saduista ja kauhusta. Näiden kahden paneelin kautta olen hyvinkin saattanut julistautua suomalaisen kummakirjallisuuden viralliseksi kannibalismi- ja nekroerotiikka-kirjailijaksi, ”siksi yhdeksi sekopääksi jolla oli oranssisulkainen hattu”… mutta minkä minä sille voin, että keskustelut osaltani ajautuivat kuin itsestään noihin aiheisiin? Mitä voin sanoa, kun kirjailija Fforde tuo esiin teorian ”selkäytimestä kumpuavista aiheista”, joihin kirjoittaja palaa aina uudestaan – muuta kuin että minulla nuo aiheet ovat ilmeisesti vähän mitä ovat? (Kannibalismin ja epäkuolleiden lisäksi tietenkin häijyt elegantit sotaherrat sekä erilaiset enemmän tai vähemmän groteskit muodonmuutokset.) Kauhukeskustelussa selvisivät myös Grimmin ja Andersenin karmeimmat sadut, Muumilaakson Tarinoiden creepyin jakso sekä Pyhän Laurentiuksen legendan herkullisimmat (pun intended) yksityiskohdat. Ja Lumiaura-hattu oli todellakin keikkunut päässäni koko ajan, aina edellisillan julkkareista lähtien.

Tiukasti päässäni se pysyi silloinkin, kun koitti aika lähteä iltajuhliin Telakalle. Koska sisäänpääsy oli naamiaispuvussa ilmainen, lisäsin asukokonaisuuteeni (Lumiaura-hatun lisäksi kullanvärinen takki ja röyhelöpusero) kullanvärisen venetsiannokan – ja hyvin kelpasi! Ja siellähän sitten istuttiin aina pilkkuun asti, ensin terassilla, sitten Telakan tunnelmallisissa sisätiloissa, vaikka porukka vähitellen harvenikin. Kun meidät viimeisetkin taiteilijat oli häädetty Telakalta, bileet jatkuivat ainakin minun sekä Kuoriaiskirjojen päällysmies Tuomas Salorannan osalta jonnekin aamuviiteen saakka tämän hotellihuoneessa Grand Hotel Tammerin viidennessä kerroksessa. Mikäpä sen hauskempaa kuin tyhjentää baarikaappia viinistä ja laulaa Dingoa ja Miljoonasadetta elegantissa art deco -hotellissa Tammerkosken kuohujen vieressä. (Emme sentään saaneet porttikieltoa hotelliin, kuten oli tiettävästi käynyt joukolle jääkäreitä sataa vuotta aiemmin.)

Sunnuntai 3.7. alkoi ehkä hieman hitaanpuoleisesti, mutta olipa minunkin sovittu ohjelmani jo tältä viikonlopulta käsitelty. Ehdin conipaikalle juuri ja juuri seuraamaan eräänlaista kirjallisten sketsihahmojen paneelikeskustelua, joka kulki nimellä ”Maineentuhoamisantologia”… ja pääsinpä sen yhteydessä mainostamaan myös ihka uutta kauhun alagenreä eli nekropunkia, ja sen ympärille parhaillaan hahmoteltavaa antologiaa. (Tästä kuullaan vielä, odottakaa vain!) Kaikki tiet vievät Telakalle, kuten herra Saloranta ja minä saimme paneelin jälkeen huomata – ainakin jos sattuneista syistä kaipaa kunnon mättöateriaa ja oluttuoppia. Ja matkalla on hyvä laulaa mennessään viikonlopun eräänlaista teemakappaletta: Ismo Alangon ”Taiteilijaelämää”! Myöhemmin käväisin vielä Suomen Tieteis- ja Fantasiakirjoittajien tapaamisessa.

 
Ja mitäs konkreettista saalista Finnconista 2016 tarttui mukaan? No, sitä – ja reissussa ehkä hieman rähjääntynyttä Lumiaura-hattua – voitte ihailla oheisesta kuvasta. Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi ensi vuoden Worldcon mahtaakaan muodostua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti