tiistai 4. lokakuuta 2016

Kuplivaiset painotuoteorgiat, eli Kelosaaren kirjamessuraportti



Se on viime viikonlopusta yhä hieman väsynyt kulttuurin sekatyöläinen tässä terve. Viime viikonloppu sattui nimittäin olemaan Turun kirjallisen elämän vuoden kohokohta, eli mikäpä muukaan kuin Turun Kirjamessut 2016.

Kun olin perjantaina naputellut valmiiksi erään artikkelin (sen käsittelemästä aiheesta saattaa hyvinkin tulla lisää aineistoa tänne myöhemmin, on muuten sen verran kiehtova aihe), messuilu oli valmis osaltani alkamaan. Ja sehän alkoi Varsinais-Suomen Runoviikon järjestämällä Runokimaralla, jonka perjantain setissä olin mukana. Runot ”Sen pituinen se” ja ”Sumu” vaikuttivat menevän läpi peruskaurana, mutta jostain syystä eräs pidempi runoni sai satunnaisetkin ohikulkijat pysähtymään kuuntelemaan ja keräsi jälkeenpäin kiittävää palautetta kanssarunoilijalta. Kyseessä oli monellakin tapaa tosielämään pohjautuva ”Toisenlaiset miehet”, joka julkaistaan Samu-lehden seuraavassa numerossa.

Seuraavat pari tuntia menivät raivoisan kirjojenkaappailun merkeissä – ja lähtipä eräs kotimainen, runsaalla seksillä ja väkivallalla höystetty kalevalamittainen runoromaani mukaan myös kirjailijan signeerauksella varustettuna… Sitten, Tuomiokirkon kellon lyödessä viisi jossain monen kilometrin päässä, nousin B-hallin idylliselle Kuisti-lavalle seurassani kirjailijat J.S. Meresmaa ja Samuli Antila. Haastattelun aiheenahan oli kotiseututuntemuksen ja paikallishistorian hyödyntäminen vaihtoehtohistoriassa. Koska kumpikin kirjailija on vastikään luonut kiehtovan historiallis-spekulatiivisen vision Tampereesta (vilkaiskaa vaikka täältä ja täältä), juttua riitti hyvin puolen tunnin ajaksi – myös se tamperelaisuus puhukoon puolestaan Turussa. Osaan siis todistetusti vetää keskustelua lavalla.

Messujatkoille päädyin spefikirjailijoiden ja -kustantajien hilpeään seuraan Apteekkiin. Valomerkki tietenkin tuli aivan liian pian, niin kuin sillä on taipumusta moisessa seurassa aina tulla – mutta onneksi olin noin viikkoa aikaisemmin ymmärtänyt laittaa kotiviinit tulille. Kotonani alkoivat siis pienimuotoiset varjoviinimessut tuon simanmakuisen keitoksen maistelun merkeissä.

Lauantai menikin sitten Osuuskumma-kustannuksen myyntipöydän takana ja vähän kuohuvaakin kilistellessä siinä välissä. (Kuohuviinibaari neljän euron lasillisten kera keskellä messusalia on kyllä mitä loistavin keksintö.) Illalla kutsuivat kirjailija-kustantaja Juri Nummelinin perinteiset kirjamessubileet, joissa ensi talven esikoiskirjailijan nyt kerta kaikkiaan oli pakko olla paikalla.

Sunnuntaille jatkuneet Osuuskumman myyntivuorot eivät olleet suinkaan ainoaa niteidenmyyntiä, mitä messuviikonloppuna harjoitin. Alkuviikosta oli nimittäin saapunut painosta erään erittäin läheisen ystäväni, Lauri H. Spoofin, novellivihkonen Hyvin marinoitua lihaa. Ikäväkseni minun on todettava, että kyseisen vihkosen painos myytiin lauantaiyönä loppuun, mutta toinen painos siintää jo lähitulevaisuudessa… Sitä odotellessa voi tutustua jo itsessään varsin viihdyttävään arvosteluun novellista.

Niin että ei ollut lainkaan turhanpäiväinen messuviikonloppu tämä. Kirjoja kertyi itsellenikin mukaan kaikkiaan seitsemän kappaletta. Hyvä minulle, huonompi juttu jo valmiiksi liitoksistaan repeileville kirjahyllyilleni.

1 kommentti:

  1. "Toisenlaiset miehet" on kerrassaan pysäyttävä, upea runo. Hienoa, että se julkaistaan Samussa!

    VastaaPoista