keskiviikko 9. marraskuuta 2016

On oranssien lyhtyjen aika



Idea tuli mieleeni jo kolmisen vuotta sitten syksyllä. Olin muistaakseni ollut Helsingissä katsomassa Suomi Burleski Gaalaa, joka pidettiin hohdokkaassa vanhassa elokuvateatterissa – ja olin tavallaan pettynyt. Vaikka ohjelma ei ollut ollut missään nimessä huono, yksipuolinen se oli ollut. Varsinkin ns. amerikkalaistyylisten burleskiesitysten (tiedättehän, sovinnaisiin kauneusihanteisiin edes jotenkuten mahtuva nainen ottaa kimaltavat vaatteet pois pin-up-ilmehtien ja siinä kaikki) suhteen pätee pitkälti sääntö ”kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki”. Samoin kaikki vähänkään räkäisempi revittely – toisin sanoen eurooppalaiselle kabaree-kulttuurille kunniaa tekevä estradiviihde – loisti poissaolollaan.

Siinä istuskellessani Lasipalatsin baarissa odottamassa Turun-bussin lähtöä aloin haaveilla estraditaiteen kuriositeettikabinetista, hienostuneen dekadenssin värittämästä varieteesta, jossa vanhojen kabaree-perinteiden mukaisesti olisi monipuolista ohjelmaa. Olin edeltävänä keväänä käynyt Lontoossa – ja London Wondergroundissa, joka on kaikenlaiselle säkenöivälle kabaree-, burleski- ja sirkustaiteelle omistettu karnevaalialue Thamesin rannalla. Siellä olin nähnyt juuri tällaisen hyvin monipuolisen varietee-illan; oli burleskiesiintyjiä, akrobaatteja, kuplettilaulaja ja vaikka mitä. Vaikka kyseessä oli isohkon budjetin produktio, tunnelma oli intiimi ja sopivan räävitön.

Idea jäi siis kypsymään mieleeni. Eräänä päivänä, kun ajelin pyörälläni Turun tuomiokirkon ohitse, mieleeni napsahti ilmaisu ”oranssien lyhtyjen kortteli”. Asialla oli varmasti jotain tekemistä sen kanssa, että samaiseen kirkkoon on haudattu lempisotaherrani Åke Tott, joka tunnetaan myös nimellä Lumiaura… Mutta mikä oikeastaan oli oranssien lyhtyjen kortteli? Punaisten lyhtyjen korttelin merkityksen kaikki tietävät, ja punainen on assosioitu sekä sotaan että aistilliseen rakkauteen. Entä oranssi? Mielipuolisuuden väriksi sitä ainakin on sanottu. Liikenteessä oransseja valoja kantavat kaikki liian suuret, liian hitaat, liian omituiset ja liian vaaralliset (kuten esimerkiksi lumiaurat). Ja jos punainen kehottaa pysähtymään ja pysymään poissa, oranssi kehottaa hidastamaan ja miettimään.

Oranssien lyhtyjen kortteli on siis kaikenlaisen sopivan häiritsevän häröilyn tila. Ehkä myös turvapaikka sellaisille ihmisille, jotka valtavirta näkisi liian omituisina, liian vaarallisina tai liian ”hitaina”. Sellaisille, jotka herättävät huomion niin hyvässä kuin pahassa. Nimi assosioituu toki myös halloweeniin ja kurpitsalyhtyihin, ja siksi iltamien järjestäminen loka-marraskuun taitteessa oli selviö.

 (Vuoden 2015 Oranssien Lyhtyjen Korttelin mainosta koristi muuan viehättävä raatopariskunta... kyllä, juuri ne tässäkin esseessä mainitut.)

Ensimmäinen Oranssien Lyhtyjen Kortteli järjestettiinkin 31.10.2014 ravintola Soinnussa, ja sen ohjelmasta pääosan muodosti draamaan ja kabareeseen kallellaan oleva (ns. eurooppalaistyylinen) burleski – joskin mukana oli myös musiikin, runon ja mustan huumorin kollektiivi Yhden Miehen Tungos. Seuraavana vuonna ohjelma oli jo käytännössä muuttunut poikkitaiteelliseksi varieteeksi, kun lavalla nähtiin burleskin lisäksi shibari-sidontaa, performanssi, runoutta ja musiikkia.

Tänä vuonna sitten me Turun Epäilyttävän Kulttuurin Seurassa saimme yhteistyökumppaniksemme Varsinais-Suomen Runoviikon, ja niinpä tämän vuoden Oranssien Lyhtyjen Korttelista tulee suurempi ja kauniimpi kuin milloinkaan. Se on siirtynyt ahtaanintiimistä Soinnusta Barker-teatterille Raunistulaan, eli tietenkin siihen Turun kaupunginosaan, jolla on pisimmät perinteet kaikenmoisessa dekadenssissa. Sattuneesta syystä painotus on tänä vuonna nimenomaan (performanssin ja musiikin kanssa risteävässä) lavarunoudessa. Lähimmäs burleskia tulee uusi varietee-kokoonpanoni Kabaree Musta Narsissi – show’mme tulee pitämään sisällään kimallusta, hännystakkeja, korsetteja, verta, ruusuja, räävittömiä rakkausrunoja ja pateettista (klassista) pianomusiikkia, noin suurin piirtein. Runot ovat omiani, lukuun ottamatta erästä homoeroottisen runouden suurta klassikkoa, joka sekin on minun kääntämäni.

Voi siis sanoa, että alkuperäinen ideani on kantanut jo varsin pitkälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti