tiistai 31. tammikuuta 2017

He elävät öisin



”Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää.”
(vanha suomalainen sananlasku)

Tässä vuoden 2017 alkutaipaleella olen tehnyt erään radikaalihkon päätöksen. Olen vihdoin lakannut taistelemasta luontoani vastaan ja vieroksumasta erästä ominaisuuttani. Kyseinen piirre on elämäni aikana tuottanut minulle pahojakin ongelmia yhteiskunnassa, joka pyörii muiden kuin kaltaisteni ehdoilla. Siitä huolimatta, tai sen vuoksi, julistan nyt avoimesti: olen ilta- ja yöaktiivinen. Minuun kannattaa ottaa yhteyttä iltapäivällä, sillä ennen puoltapäivää en välttämättä ole edes hereillä.

Minulla on aina ollut vaikeuksia saada unta ennen puoltayötä. Lapsuudenmuistoihini kuuluvat lukemattomat yöt, jolloin makasin sängyssä valveilla kuuntelemassa yön hiljaisuutta talossa, jossa kaikki muut nukkuivat onnellisen tiedotonta unta. Teini-iässä, kun olin alkanut aktiivisesti kirjoittaa ylös ja nettiin päässäni pyörineitä tarinoita, paras kirjoitusaika paljastui nopeasti muutamaksi tunniksi ennen ja jälkeen puolenyön. Tämä oli tietenkin mitä loistavin yhdistelmä kahdeksalta alkavien koulupäivien kanssa. 



Nykyisin opiskelut ja muut kellonaikaan sidotut menot ovat minulta enimmäkseen ohi. Silti yritin pitkään pitää yllä edes jonkinlaista ”normaalin ihmisen päivärytmiä”: päivällä kirjoitetaan, illalla tehdään jotain muuta, ja nukkumaan mennään ennen puoltayötä. Se ei onnistunut. Jokin ajoi minua valveille ja kirjoittamaan – tai sitten sijaistoimintoihin – samaan aikaan kuin kymmenen vuotta sitten. En yksinkertaisesti kyennyt menemään pitkällä aikavälillä nukkumaan hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Jos kokeilin laittaa kelloa soimaan aikaisin, aina tiettyyn kellonaikaan, se johti vain univelkojen kasautumiseen. Aivan niin kuin se oli johtanut lukioaikoinani.

Sisäinen vuorokausirytmi on jokseenkin pysyvä, osin perinnöllinen yksilöllinen ominaisuus. Sitä pystyy jonkin verran säätelemään omalla toiminnalla, mutta iltavirkusta ei saa aamuvirkkua sen enempää kuin introvertista ekstroverttia tai vasenkätisestä oikeakätistä. Siitäkin huolimatta, vaikka iltavirkkuja on tässä talonpoikaisen työmoraalin puristamassa routaisessa maassa nimitelty laiskoiksi ja holtittomiksi, ja kunniallisen työtätekevän ihmisen oletetaan vieläkin nousevan sängystä kuudelta aamulla. Aivan samoin kuin introversio on jopa haluttu patologisoida mielisairaudeksi.

Minä kirjoitan työkseni, toisin sanoen tuloni riippuvat siitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti tekstiä ja ideoita syntyy. Ja luovuus, se on herkkä masiina, joka toimii omilla laeillaan ja jota täytyy vain opetella hyödyntämään mahdollisimman tuottavasti. Nyt, kun olen vain antanut mennä ja ryhtynyt elämään ilta- ja yöpainotteisesti, olen saanut kirjoittamisen ilon aivan eri tavalla takaisin kuin silloin, kun pakotin itseni kirjoittamaan päiväsaikaan. Aiemmin kirjoittaminen tuntui usein pakkopullalta, ja pahimmillaan tämä johti sen lykkäämiseen ja muuhun lusmuiluun (lat. procrastinatio). Nyt, kun nousen sängystä puoliltapäivin, suorastaan odotan pääseväni työn ääreen, oli työn alla oleva projekti mikä tahansa. Sitten kirjoitan nopealla tahdilla tuntikausia.

Repikää siitä, Suomen vanha kansa sananlaskuinenne.

1 kommentti:

  1. Meitä iltavirkkuja on paljon, mutta silti jostain syystä aamun pitää alkaa jo seitsemältä. Tai aikaisemmin.

    Joskus kyllä mietin, vaikuttaako iltavirkkuuuteeni se, että iltaisin saa olla rauhassa suuremmalla todennäköisyydellä, joten silloin saa asioita hoidettua. Ainakin vanhempieni luona asuessani näin oli, silloin valvoin helposti kolmeen neljään viiteen, koska silloin sai olla rauhassa ja puuhailla omiaan. Nykyään omassa kämpässäni valvon yleensä ehkä yhteen tai kahteen. Sekin on myöhään, jos pitäisi kahdeksalta olla jossakin...

    VastaaPoista