perjantai 20. tammikuuta 2017

Kalmistoturistin tunnustuksia


Kokemukseni mukaan ihmiset voi jakaa kahteen ryhmään: ne, jotka rakastavat hautausmaita, ja ne, joista ne ovat tavalla tai toisella ahdistavia.

Minä kuulun ensin mainittuun ihmiskunnan alalajiin. Tämä ei ehkä tule yllätyksenä niille, jotka ovat seuranneet uraani nekropunk-kirjoittajana. Sana ”makaaberi” sentään saa aivan uusia merkityksiä, kun raatonovelleissani elävät muumiot seikkailevat, rakastuvat, rakastelevat ja yrittävät ymmärtää omaa ennenkuulumatonta olemustaan. Koko nekropunk perustuu elämän ja kuoleman rajojen luovaan, epäkorrektiinkin uudelleenmäärittelyyn, eli kuoleman läheisyyden täytyy kiinnostaa jo sinänsä.

Mieltymykseni hautausmaihin ei kuitenkaan ole pelkkää epäkuolleuden mahdollisuudella hekumointia. Jopa Santa Maria della Concezionen kirkon krypta Roomassa on minulle muutakin kuin muumioita tuijottamassa tyhjien silmien intensiivisellä katseella meitä eläviä houkkia. Kun kävin kyseisessä hautaholvissa, minuun teki kaikkein syvimmän vaikutuksen teksti kalmojen edessä: What you are now is what we used to be; what we are now is what you will be.

Memento mori – muista kuolevasi. Suosittu motiivi keskiajan ja esimodernin ajan taiteessa, yleensä näennäisen satunnaisten pääkallojen ja tiimalasien muodossa. Niitä kun ajan ylpeät mahtimiehet ja -naiset katsoivat, he muistivat saman mitä Francois Villon (n. 1432–63) kirjoitti ”Ballaadissa vanhalla ranskan kielellä”: Kuolla osana on prinssinkin, / kuten elävien kaikkien. / Ketä se ei loukkaa, huoleta? / Tuuli kaiken tempaa mukaansa.

Minä näen ajatuksen pohjimmiltaan lohdullisena. Olen agnostikko, joten kuolemanjälkeinen elämä näyttäytyy minulle lähinnä etäisenä, epätodennäköisenä mahdollisuutena. (Jopa spekulatiivisessa fiktiossani elävät ”raadot” ovat poikkeuksia säännöstä eivätkä he itsekään tiedä miksi ovat olemassa.) Kuolema on ikuinen uni ja unohdus, ja hyvä niin. 


Siksi hautausmaat ovat minulle ensi sijassa rauhan ja rauhoittumisen paikkoja. Sellaisia, mihin voi vetäytyä syrjään maailman pauhusta ja ajatella omia asioitaan. Kirkot ovat toinen vastaava paikka – ja molemmat, hautausmaat ja (vanhat) kirkot, kiinnostavat minua myös esteettisistä ja kulttuurihistoriallista syistä. Onko mitään kauniimpaa kuin vanha hautausmaa, jossa tummat koivut kaartuvat sammaloituvien hautakivien päälle? Hautakivien joita koristavat uurnat sekä lintu- ja enkelifiguurit (hautausmaasymboliikka on luku sinänsä), sukuhautojen joita reunustavat ruosteiset kettingit tai aidat. Nimiä ja vuosilukuja, niiden takana kokonaisia elämiä.

Opiskellessani Oriveden opistolla kävin usein hakemassa ”kaupungin” ainoasta Alkosta punaviinipullon ja kuljin hautausmaalle istumaan jonkin sukuhaudan reunalla ja kirjoittamaan runoja. Ja paljon hehkeitä säkeitä sillä tavoin syntyikin; joskus sanoin, ettei Orivedellä ollut muuta tekemistä kuin kirjoittaa, juoda ja kävellä hautausmaalla. Sen jälkeen, aina kun tulen vieraaseen kaupunkiin tai kylään, tapanani on ollut käydä katsomassa hautausmaa. Se on kaupungin negatiivi, kuolleiden kaupunki elävien kaupungin sisällä.

Lopuksi vielä muutamia suomalaisia hautausmaita, jotka ovat jääneet tämän pitkän linjan kalmistoturistin mieleen erityisen kauniina ja/tai mielenkiintoisina.

1. Joensuun hautausmaa (saman kaupungin ulkopuolella myös Onttolan metsäkalmisto, jonka fiktiivinen versio esiintyy eräässä tänä vuonna julkaistavassa kauhunovellissani)
2. Turun Itäharjun kolerakalmisto
3. Helsingin Hietaniemen hautausmaa (Suomen Pere-Lachaise)
4. Haminan Hietakylän hautausmaa
5. Nauvon kirkkomaa (klassinen ”country churchyard”)

2 kommenttia:

  1. Hautuumaat, ah, niin inspiroivia, niin mielenkiintoisia, niin nöyrryttäviä.

    Kajaanin Paltaniemessä, Kirkkoniemessä, on 1599-1716 käytössä ollut hautausmaa, joka on vyörynyt hiljalleen Oulujärveen. Oulujärvestä sittemmin löytyneisiin luihin liittyy aika monta kertomusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut kuullutkaan tästä Oulujärveen vyöryneestä hautausmaasta, mutta kuulostaa ihastuttavan makaaberilta! Lieneeköhän jonkun uimarin jalka joskus esim. luiskahtanut pääkallosta läpi? :D Käytössä olevilta hautausmailtakin löytyy toisinaan luita maan pinnalta, kun hylättyjen hautojen päälle kaivetaan uusia hautoja.

      Poista